Uutisarkisto

Äkilliset muutokset edellyttävät yrityksiltä uudistumista. Nyt jos koskaan on tarvetta luoville ratkaisuille. Innovoimalla uutta yritys voi kuoria esiin erottumistekijöitä, kehittää toimintaansa ja tarjota asiakkailleen entistä parempaa palvelua.
Yksinyrittäjien tukiprosessi on käynnistynyt maakunnassa vauhdikkaasti. Aiheesta järjestetään 5. toukokuuta kello 9–9.30 webinaari, jossa kuullaan enemmän yksinyrittäjätuen kriteereistä ja tuen hakemisesta sekä kokemuksia maakunnasta.
Porin kaupunki avasi viime viikolla tukihaun porilaisille yksinyrittäjille. Viikon aikana kaupunki on vastaanottanut lähes 300 hakemusta.
Porilaiset yksinyrittäjät voivat nyt hakea sähköisesti Porin kaupungilta tukea koronavirustilanteessa. 2000 euron suuruisen tuen tarkoituksena on saada yksinyrittäjien toiminta taloudellisesti kestävämmälle pohjalle epidemian aikana ja sen jälkeen.
Porilaiset yksinyrittäjät voivat kohta hakea Porin kaupungilta tukea koronavirustilanteessa. Tuen suuruus on 2000 euroa ja se myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen.
Business Pori järjesti yhdessä kumppaneidensa kanssa maalis-huhtikuun vaihteessa webinaarisarjan koronatilanteen johdosta yrityksille julkistetuista palveluista. Kaupungin ja maakunnan yrityksille sekä muille kiinnostuneille suunnatut tilaisuudet herättivät kiinnostusta. Kahden viikon aikana webinaarit keräsivät yhteensä noin 1000 katsojaa.
Business Pori haluaa nostaa esiin paikallisia yrityksiä, jotka tarjoavat koronaepidemian aikana palveluita asiakkaille. Yrittäjä, käy kertomassa palvelustasi meille ja asiakkaat voivat nähdä ne listauksessa saman tien!
Porin kaupungin ja muiden tahojen toimenpiteitä yritystoiminnan tukemiseksi on kerätty yhteen. 
Yrityksille on tarjolla laadukasta kansallista ja alueellista asiantuntija- ja rahoituspalvelua poikkeustilanteen aikana.
Koronapandemia vaikuttaa väliaikaisesti monen Porin kaupungin palveluita käyttävän yrityksen toimintaan ja maksuvalmiuteen. Porin kaupunki on avannut lomakkeen, jolla voi hakea maksulykkäystä kaupungin laskuihin. Samalla lomakkeella voi hakea mahdollista maksuhuojennusta kaupungin saatavaan. 

Sivut